Aivan mahtavata. Täällä sitä ollaan, eikä paremmaksi voisi muuttua.

STUDIO4TRAINERS alkutaival on osoittanut, että liikunta-alalle on kaivattu uutta ja erilaista konseptia ja tilaa, jossa valmentajat ja seurat pääsevät tekemään työtään omaleimaisesti. Tälläisesta tarjoajan ja asiakkaan suhteesta heräsi myös uusi ajatus, tarve ja idea. Syntyi kahden lähes ventovieraan ihmisen yhteistyö ja halu auttaa liikunta-alan toimijoita saavuttamaan työelämä-unelmansa. Saannemme esitellä – SOCIAL4TRAINERS.

Emma:

“Törmäsin STUDION mainoksiin koronakeväänä 2020 ja koin hirmuista sielun värinää sen liikeideaa ja missiota kohden. Olen aina ollut taivaanrannanmaalari ja tykkään tehdä asioita omalla tavallani. STUDIO tarjosi tähän minulle mahdollisuuden, ja syksyllä 2020 aloin fysiikkavalmentamaan tanssillisenvoimistelun kilparyhmää myös STUDION tiloissa. Ensimmäinen tapaaminen perustajan Liisan kanssa jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen ja kutinan, että tästähän voisi jatkojalostaa lähes mitä vain liikunta-genren sisällä.”

Liisa:

“Emma saapui muiden valmentajien tapaan studiolle tarkastelemaan tiloja heinäkuussa. Olin ollut hänen kanssaan yhteydessä aikaisemmin pikaisesti, joten tiesin jo valmiiksi millaisella asialla hän oli liikkeellä. Tutkimme paikat läpi ja istuimme vielä alas keskustelemaan Emman ajatuksista STUDION konseptiin. Juttua riitti, olin jopa hiukan hämmästynyt siitä miten paljon samoja ajatuksia Emman suusta putkahti liittyen liikunta-alaan. Olin viimeisen puoli vuotta valvonut yöni ja miettinyt ihan tismalleen samoja ongelmia. STUDIO oli ratkaissut näistä jo yhden, mutta tekemistä vielä riitti. Nyt edessäni oli ihminen, joka halusi hypätä ratkomaan myös näitä ongelmia lisää. Homma resonoi.”

Nyt rakas lukija. Nyökkää jos havaitsemamme ongelmat ja puutteet koskettavat sinua:

  1. YKSINÄISYYS, minulla ei ole työelämäverkostoa
  2. EN TIEDÄ MITEN MENESTYÄ YRITTÄJÄNÄ
  3. KUINKA EROTTAUDUN MASSASTA
  4. EN TIEDÄ KENELTÄ PYYTÄÄ APUA
  5. KUINKA SAAVUTAN HALUAMANI TULOTASO
  6. KOEN TARVITSEVANI LISÄÄ TIETOA MARKKINOINNISTA JA MYYNNISTÄ


Näihin kimurantteihin puutteisiin ja henkilökohtaisiinkin ongelmiin kehitimme SOCIAL4TRAINERS- alustan ja kasvavan yhteisön, joka opastaa kädestä pitäen menestykseen. Vankka osaaminen liikunta-alalta, nykyaikainen markkinointi ja -myynti, sekä vertaistukea ja aitoa kannustusta antava yhteisö takaavat onnistumisen työuran vaiheessa kuin vaiheessa.

Käänny meidän puoleemme kun haluat:
– paketoida palvelut tuloksellisesti
– erottautua alalla
– oppia markkinoimaan ja myymään palveluitasi
– hypätä liikunta-alan verkostoon
– heittää hyvästi epävarmuudelle

Seuraa SOCIAL4TRAINERSin nettisivuja ja saat lukea ajankohtaisista alan aiheista ja vinkeistä blogistamme. Tulemme myös jakamaan ilmaisia materiaaleja toimintasi kehittämiseen täysin uudelle tasolle. Pysyppä kuulolla, sillä lisää apuvälineitä on tulossa. Tästä se siis lähtee…

SOCIAL4TRAINERS – liikunta-alan ammattilaisen vertaistukena uran joka vaiheessa.

 

Pelekkää rakkautta ja eteenpäin menemistä toivottavat tuoreet vanhemmat 

Liisa&Emma