No voi moro,

“Se, mikä vuodessa muuttui oli toiveikkuus. Enkä sitä ole vielä tämänkään päivän uutisien jälkeen menettänyt”.

Studio4Trainers täyttää pian 1-vuotta. Pian on vuosi siitä, kun studion ovet avautui ja vuosi 2020 vaikutti pikkuhiljaa tooodella epävarmalta. Tähän samaiseen aikaan viime vuonna olin jo henkisesti ja fyysisesti ihan loppu, vaikkakin pahimmat päivät olivat vasta edessäni. Onneksi en tuota silloin vielä tiennyt. En ehkä voi sanoa, että tilanne on viime vuodesta täysin muuttunut – sillä pandemia roikkuu yhä keskuudessamme. Se, mikä vuodessa muuttui oli toiveikkuus. Enkä sitä ole vielä tämänkään päivän uutisien jälkeen menettänyt.

Vuoden aikana olen studion toiminnan ohella valmentanut ja opiskellut. Valmennuspaikat ovat olleet mukavasti marraskuusta lähtien täynnä, mutta ammattikorkeakouluopitoni taas laahaa. Valmistuminen liikunnanohjaajaksi olisi kuitenkin toiveissa joko tämän vuoden loppuun ellei ensi vuoden alkuun. On kuitenkin myönnettävä, että tänä vuonna meno tulee varmasti olemaan viime vuotta kovempaa ja tuskin sitä “chilliä” hetkeä heti kulman takana on odotettavissa.

Vuoden sisään valmennuksien lisäksi, myös Studio4Trainers synnytti Social4Trainers yhteisön, jonka alla pääsimme vetämään ensimmäisen Personal Trainer liiketoiminta koulutuksen Varalan Urheiluopistolla. Torstaina 11.2. ja perjantaina 12.2. koulutimme yli 40 opiskelijaa etänä sekä livenä. Kolmen tunnin kokonaisuus oli tositarina minun liikunta-alan urastani. Miten se alkoi, mitä sen matkan varrella tapahtui ja missä mennään tänään. Tarinan kautta sukellettiin tarkemmin meidän luomaan liiketoiminta ja markkinointi materiaaliin ja käytännön harjoituksiin/tehtäviin, joita opiskelijat pääsivät tekemään koulutuksen aikana.
Kysyimme koulutuksista palautetta anonyymisti ja lopputulos yllätti meidät todella. 3/4 Varalan opiskelijoista olisi halukas osallistumaan vastaavaan koulutukseen uudestaankin – aika sanaton olo ensimmäisiltä kerroilta varsinkin. Tuon samaisen palautelomakkeen ohessa annoimme opiskelijoille mahdollisuuden kirjoittaa vapaasti vielä palautetta ja sieltä löytyi hyviä kysymyksiä, mihin emme ehtineet kunnolla paneutua. Tästä syntyikin pian Q&A postaus idea. 

 

Koitin pitää vastaukset lyhyenä, sillä kysymyksiä tuli paljon:

 

1. MITEN HANKIT ENSIMMÄISET ASIAKKAAT?

Samalla tavalla kuin nykyäänkin. Esiinnyn asiakkaiden ongelman ratkaisijana ja markkinoin sillä itseäni. Toimiessani vielä kuntokeskuksella, pidin asiakashankintaa lopulta aika helppona, sillä he jo uivat akvaariossani. Juttelin asiakkaiden kanssa, olin paikalla aktiivisesti ja osasin tarjota apuani reippaasti.

2. ONKO SINULLA OLLUT TUNNETTA, ETTEN IKINÄ OPI SAAMAAN ASIAKKAITA?

Urani alussa varsinkin. En tiennyt mitä myyn, kenelle myyn ja miten myyn. Asiakaskohtaamiset jännitti ja tein paljon virheitä kun valmennussopimus oli hetkenä minä hyvänsä sinetöity. Kokemus kuitenkin auttoi ymmärtämään, ettei kaikki asiakkaat ole minua varten ja sana “myyminen” kannattaa unohtaa. Kun asiakkaat tunnistavat sinut ongelmansa asiantuntijaksi, he kyllä löytävät luoksesi.

3. MITKÄ OVAT VINKKISI VERKOSTOITUMISEEN?

Pää pois puskasta ja esiinny rohkeasti omana itsenäsi. Olen tässä ollut aikoinaan tosi huono ja oikeasti juossut ihmisiä karkuun. Eli kyllä, olen ollut juuri se ihminen joka ei moikkaa edes naapuria. Tilanne on onneksi nykyisin toisin.
Mielestäni verkostoituminen ei vaadi kuin ulospäinsuuntautuneisuutta ja vastavuoroisuutta. Tosin, en itse koskaan mieti missään verkostoituvani. Pikemminkin tutustun uuteen ihmiseen.

4. KANNATTAAKO LÄHTEÄ YRITTÄJÄKSI JOS EI OLE KOKEMUSTA VALMENTAMISESTA?

Riippuu tosi paljon lähtökohdista ja voisiko sanoa ns. “yrittämisen mallista”. Koulutus tai lajikokemus varmasti vaikuttaa siihen saako hommaan tuulta järkevästi alleen ja oletko toiminimellä esimerkiksi kuntokeskuksen alla vai et. Kannatan yrittäjyyden starttaamista kuntokeskuksen kautta, sillä se kerryttää kokemusta vauhdikkaammin ja se on kaikkein arvokkainta liikunta-alan yrittäjänä. Mutta, ehdottomasti ensin hyvä koulutus ja sitten rohkeasti kentälle hankkimaan kokemusta. Kukaan ole koskaan valmis tällä alalla.

5. MITEN MARKKINOIDA ITSEÄÄN?

Meidän Some-Emma osaa varmaan vastata tähän paremmin, mutta itse olen markkinoinut itseäni aina jonkun spesifin osaamisen ja kokemuksen kautta. Tuon myös rohkeasti omaa persoonaani ja taustaani esille, sillä sitä ei kukaan voi kopioida.
Mielestäni ensimmäiseksi on tärkeää pohtia, mitä markkinoi ja kenelle. Markkinointi ei ole vain visuaalisia IG-kuvia ja maksettua mainontaa.

6. OLETKO KOHDANNUT ENNAKKOLUULOJA?

Oh lord, kyllä vain. Viimeksi viime vuonna, kun asiakas ei meinannut uskoa minun omistavan Studio4trainers:ia, sillä olen kuulemma niin nuori. Valmentajana en ole suoranaisesti kohdannut koskaan ennakkoluuloja, mutta huomasin asiakaskuntani kasvaneen kun luovuin 2017 ripsienpidennyksistä ja purkkirusketuksesta. Lienee niillä siis jotain vaikutustaxD

7. JÄNNITTÄÄKÖ KORONA?

No suoraan sanottuna ei. Olen oppinut elämään sen kanssa ja uskon sen valon olevan tunnelin päässä. Kävin viime keväänä koronan takia jo niin pohjalla, että enemmän jännitän sen uupumuksen iskevän takaisin. Haluan pitää itseni toiveikkaana, enkä märehdi asiaa.

8. OLETKO KATUNUT YRITTÄJYYTTÄ?

Kyllä ja en. Yrittäjänä toimiminen on vaatinut minulta paljon uhrauksia ja on vienyt minut todella ahtaalle välillä. Tosin, osaan tällaisen toimintamallin parhaiten ja se on osa identiteettiäni. Kyllä tämä on ihan yhtälailla parhaimmillaan huippu-urheilua, ainakin itselläni muiden mielestä.

9. MINKÄ IKÄINEN OLET?

Tämä oli pakko vielä valita tähän loppuun, sillä miksi tätä kysytään a-i-n-axD. Olen tästä ikä(ongemasta) puhunut myös omassa somessani pala kurkussa taannoin, mutta en anna sen enää häiritä. Ikäni on vahvuuteni. Löydätte minut IG:ssä nimellä @lissupohjolainen ja bio sen kertokoot kiinnostuneille.

Olisin mielelläni heittänyt  tähän vielä muutamat kyssärit tiskiin, mutta sen verran muut hommat painaa päälle, ettei tähän postaukseen enempää efforttia riittänyt. Jengiä kiinnosti mm. kovasti Studio4Trainers:in syntymisen tarina, mutta se on sen verran iso ja HEAVY aihe, että jätetään ne turinat tuonnemmaksi. Tuo teksti täytyy kyllä ehdottomasti vielä kirjoittaa.

Haluan vielä tähän loppuun kiittää teitä jengi kysymyksistä ja studion ensimmäisestä vuodesta. Kiitos valmentajat, yksityiset jumpparit, social4trainers yhteisö, Varala ja muut tukijoukot.

 

Säilytetään sinnikkäästi jengi vielä toiveikkuus ja uskotaan tulevaisuuteen.

Lissu